perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kevättä ja kuvituksia

Viime perjantaina aloitimme uuden kurssin. Harjoittelijamme Kristiina opasti meitä Illustratorin maailmaan. Lähdimme liikkeelle valokuvasta, jonka päälle piirrettiin viivoja ja värejä. Opettajakin oli nyt opiskelija, ja kivaa oli oppia uusia "kikkoja".

Tänään jatkettiin harjoituksia siten, että lopputuloksena on tarkoitus saada aikaan viiva- ja rasterikuva, joka valotetaan itse herkistetyille papereille. Kyseessä on syanotypiatekniikka, jonka ohjeet esim. tuossa linkissä. Ohjeet on laadittu taidekasvatuksen osastolla nyk. Aaltoyliopistossa.

Tässä opettajan esitys menetelmästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti