Nummisuutarit

Yksi kurssityö on koulun omaan teatteriproduktioon tehtävä juliste, jonka arviointi tulee 7. kurssiin. Tässä siis jatketaan taiton ja graafisen suunnittelun parissa. Syksyn alussahan teimme väri-kirjainharjoituksen, josta saa vinkkejä esim. värisuunnitteluun; milloin teksti on luettavaa, milloin voi käyttää häiritseviä värejä jne.

Googleta: teatterijuliste. Löydät erilaisia tyylejä, sommittelutapoja ja tekniikoita, ehkä jotain vinkkejä omaan työhösi. Katsoimme muutamaa hyvää esimerkkiä myös tunnilla.

Tässä Kiran laatima SYNOPSIS:

-        Kasvutarina
-        Kertomus Eskon epäonnisesta kosioretkestä ja sen seurauksista.
-        Hyvä voittaa lopulta ja kaikki oppivat.

1. NÄYTÖS                             

Esko lähtee, vanhempiensa Martan ja Topiaksen saattelemana, kosiomatkalle. Sepeteus-kanttoori kirjoittaa naimaluvan, koska Esko on alaikäinen. Mikko Vilkastus lähtee puhemieheksi ja matkarahojen vartijaksi. Matkalle lähtöä on kovasti kiirehditty, koska perunkirjoituksessa on säädetty, että kumpi lapsista ennen nai, saa perinnökseen 500 riksiä. Kasvattitytär Jaana ja Kristo ovat rakastuneita ja haluaisivat naimisiin, mutta Martta ja Topias haluavat varmistaa, että perintö tulee Eskolle. Esko on iloinen, itsevarma ja lapsekas. Hän laulaa naimalaulun ja liikuttuu aivan. Martta pitää komentoa.

2. NÄYTÖS

Esko ja Mikko saapuvat Karrin taloon, jossa jo vietetään häitä. Kreeta, jota Eskon piti kosia, on menossa naimisiin puusuutari Jaakon kanssa. Karri kutsuu heidät häihin, eivätkä Esko ja Mikko paljasta miksi ovat paikalle saapuneet. Eskoa haastaa riitaa viulupelimanni Teemun kanssa ja joutuu tappeluun sekä Teemun, että tämän isän kanssa. Mikko antaa Eskon hölmöillä, pikkuisen yllyttääkin häntä. Lopulta Esko haastaa riitaa sulhasen ja Karrin kanssa ja uhkaa haastaa heidät oikeuteen naimalupauksen rikkomisesta. Esko hajottaa ikkunoita ja huonekaluja. Esko ja Mikko lähtevät karkuun.

3. NÄYTÖS

      Eskon alkoholiin taipuvainen veli, Iivari ja setänsä Sakeri, ovat krapuloissaan Hämeenlinnassa.  Heidät oli laitettu rahojen kanssa ostosmatkalle, hankkimaan hääruokia ja -juomia, mutta he ovat ryypänneet kaikki rahat. Iivaria pelottaa kotiinpaluu ja Sakeri keksii hyviä selityksiä. Toisaalla Jaanan, Suomeen palannut, merimies -isä Niko saapuu Hämeenlinnaan, ja päätyy samaan Krouviin Iivarin ja Sakerin kanssa. Hän keksii hauskan juonen, ja naamioituu valtakunnassa etsintäkuulutetuksi ryöväriksi. Iivari ja Sakeri luulevat pelastuksen tulleen, koska ryövärin kiinniottamisesta on luvattu 700 riksin palkkio. He ottavat Nikon kiinni ja lähtevät kotia kohti.
      
      4. NÄYTÖS

Molempia poikia seurueineen odotetaan kovasti kotiin ja hääjuhlaa alkavaksi, mutta myös Esko ja Mikko ovat nyt syöneet ja mällänneet kaikki rahansa ja pelkäävät kotiin paluuta. Mikko ei aiokaan mennä läksytettäväksi ja on varma, että Esko saa kunnon selkäsaunan. Mikko keksii juottaa Eskon humalaan.  Esko juo ensimmäisen kerran elämässään ja Mikko jättää hänet. Humala saa Eskon pelon kaikkoamaan ja hän laulelee ja riekkuu. Paikalla saapuvat Iivari ja Sakeri sekä Niko. Seitsemän sadan riksin palkkion toivossa he lähtevät kaikki kotia kohden.

5. NÄYTÖS

Martta on pelännyt etteivät häät kumminkaan tule toteutumaan, ja saa todeta pelkonsa osuneen oikeaan, kun matkalaiset saapuvat kotiin. Matkalaiset kertovat tarinansa, mutta koska heillä on etsintäkuulutettu roisto mukanaan ja palkkio siitä luvassa, antaa Martta anteeksi. Sitten Niko paljastaa, kuka on ja tilanne saa uuden käänteen. Jaana ja Kristo kihlaavat hänen luvallaan. Esko ja Iivari ovat pahassa pulassa. Iivari yrittää tekeytyä hulluksi. Esko syyttää Karrin väkeä, mutta luopuu sitten yrityksestä. Jaana on niin onnellinen, että ehdottaa perinnön jakamista.  Jaanan hyvyys saa lopulta yhteisen sovinnon aikaiseksi ja Martta päättää, että koska hääpöytä on jo rakennettu, niin juhlitaan Jaanan ja Kriston häitä. Esko ihmettelee kuinka samaan päivään voi mahtua niin paljon.

Tässä on teatteriproduktion tekstit, jotka ovat vielä muokkausvaiheessa. Punaisella merkityt kohdat ovat sellaisia, joihin on tulossa musiikkia sävellyskurssilta.

Kira Boesenin työstämä teksti näytöksittäin:
1. näytös   2. näytös   3. näytös   4. näytös   5. näytös

Nummisuutarit, juoni Wikipediassa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti